Näyttely

Yhteisöllisyys ja kosketukset ulkomaailmaan

Vanhat esineet, perinteitä kantavat nimet sekä koskettavat ja hauskat tarinat ja muistelukset paljastavat erilaisia sävyjä Kestilän entisestä elämästä, jonka yksi merkittävä osa-alue oli yhteisön jäsenten kosketukset sekä toisiinsa että ulkomaailmaan. Pääasiassa maa- ja karjataloudesta elantonsa saanut väki kohtasi toisensa perheen tasolla talon ruokapöydässä, missä syötiin oman tilan tuotteista valmistettua arkiruokaa. Sukulaiset, naapurit ja kylänväki kohdattiin talkoissa tai perhejuhlissa, jolloin tilaisuuksien erityinen luonne heijastui myös ruokapöytään arkea runsaampana tarjontana.

Arjen työssä syntyneet tuotteet, kuten maito, voi ja erilaiset käsityöt, menivät kaupaksi ulkomaita myöten ja siten kestisillä oli puolestaan tilaisuus hankkia muualla tuotettuja hyödykkeitä, kuten suolaa, kahvia, tupakkaa, kankaita ja vaatteita. Kauppa olikin yksi yhteisön keskeisistä kohtaamispaikoista. Maaseutu ja kaupunki kohtasivat toisensa Oulun markkinoilla, missä oli kysyntää kestisten tuotteille. Yhteydenpito ja liikkuminen paikasta toiseen ei olisi onnistunut ilman erilaisia kulkuvälineitä tuohivirsuista ajorekiin. Näyttelyn esineet kertovat monipuolisesti Kestilän asukkaille tärkeästä yhteisöllisyydestä ja erkostoitumisesta ulkomaailmaan.

Yhteisöllinen elämä

Maatalous on aina ollut Kestilässä pääelinkeino. Vuosisadan vaihteessa maataloudesta sai elannon noin 90 % väestöstä. Vuonna 1901 talollisia oli väestöstä 50,7 %. Suuria tiloja (50-100 ha) Kestilässä oli muutamia ja vuonna 1910 yli 100 ha:n tiloja oli vain yksi. Muita väestöryhmiä olivat torpparit ja kruununtorpparit, rengit ja piiat sekä maatalouden työvoimareservi: itselliset ja mäkitupalaiset. Maalaisyhteisön alimpaan kerrokseen kuuluivat vaivaiset ja kerjäläiset Perinteisiä yhteisökäsitteitä ovat perhe, suku ja kylä. Maatalousvaltaisen yhteisön elämä rytmittyi maatalouden vuodenkierron mukaan ja kyläläiset kohtasivat toisiaan paitsi pelloilla ja niityillä talkootöissä, myös kirkossa ja markkinoilla sekä yhteisölliseen elämään kuuluvissa juhlatilaisuuksissa kuten häissä ja hautajaisissa. Yhteisön tiiviistä rakenteesta kertoo vanha kestinen sanonta: “se on vihassa jokkei käy naapurissaan kolomija kertaa päivässä”.

Kun ihmiset kokoontuivat, saattoi esiintyä myös häiriöitä. Etenkin kieltolain aikana häiriökäyttäytyminen liittyi ennen muuta juopuneisiin, jotka sitten vietiin putkaan säilöön. Kieltolaki oli voimassa Suomessa vuosina 1919-1931 ja kunnat joutuivat valvomaan sen noudattamista. Kieltolailla ei pystytty estämään alkoholin käyttöä, päinvastoin. Lakia rikottiin yleisesti ja salakuljetus ja salapoltto olivat yleisiä ongelmia.

Kestilän viljamakasiinissa, Elekkolassa, sijaitsi kieltolain aikaan putka, joka oli rakennettu vanhan jyvälaarin hirsistä. Putkan on muisteltu sijainneen sisäänkäynnin vieressä vasemmalla. Putkatiloissa ei ollut mitään varsinaista sisustusta mutta lattialla saattoi olla olkia pehmusteena. Putkakäyttöön soveltui yleensä mikä tahansa lukollinen koppi, jossa ei ollut karkaamisen mahdollistavaa ikkunaa. Kestilän jyvämakasiinissa toimineen putkan tunnetuin vieras lienee ollut Elekko-niminen metsätyömies ja kulkuri, joka kieltlain aikaan joutui sinne toistuvasti. Häneltä yritettiin kuulusteluissa saada selville, mistä hän oli saanut pontikkaa tai virolaista spriitä.

Tekstit: Kulttuurintutkijain osuuskunta Aura, 2005